Akana tyynymateriaalina

Akana tyynymateriaalina

Tattariina-15
 
Tattariakanatyynyjä on käytetty idän kulttuureissa, pääosin Japanissa, jo vuosisatoja. Siellä akanat ovatkin perinteinen tyynymateriaali. Tattariina-tyynyihin käytämme ainoastaan suomalaista, ilman kasvinsuojelu- ja torjunta-aineita kasvatetun tattarin akanaa. Tattariakanatäytteinen tyyny onkin akanoiden rakenteen ansiosta täynnä pieniä ilmataskuja, joten se on luontaisesti hengittävä. Vaikka akanatäyte on täysin liikkuvaa ja irtonaista, se ei karkaa siitä muodosta johon se asettuu tai asetellaan. Akanoiden maljamainen rakenne sitoo akanat, ja täyte pysyy paikoillaan tukien nukkujan pään asentoa. Nukkumaan mennessä akanatyyny asetellaan omaan nukkuma-asentoon sopivaksi. Pään kohdalta akanoita siirretään sivuille, tyynyn alaosasta akanat tuetaan niskan ympärille ja hartioiden yläpuolelle. Pää lepää akanakuopassa lempeästi mutta tukevasti. Kun pää saa levätä samassa tukevassa asennossa läpi yön, myös niska, selkä ja muu keho rentoutuvat. Uni on yhtenäistä ja syvää ilman turhaa pyörimistä tyynyn asetteluineen.
 
Tattariina-tyyny tuntuu erilaiselta kuin ehkä aiemmin käyttämäsi pehmeä kuitutyyny. Tattariakanatyynyä voisi kuvailla pallokuituisen ja vaahtomuovisen tyynyn yhdistelmäksi. Tattariakana tyynymateriaalina on jämäkkää, joten akanatyyny toimii halutessa kuten muotoutuva vaahtomuovityyny, tukien pään ja kehon asentoa läpi yön. Mutta koska akanat ovat irtonaisia ja liikkuvia, akanatyynyä voi myös muokata haluamaansa malliin tai vaikka mytätä kainaloon. Akanatäytteinen tyyny on raskaampi kuin pallokuitutyyny. Akanat rahisevat kevyesti toisiaan vasten, kun tyynyä liikuttelee tai muokkaa itselleen sopivaksi. Toisiaan vasten liikkuvien tattariakanoiden ääni on pieni ja kevyt - kuin kuivien keveiden lehtien rahina syksyisessä puutarhassa.
 
Saamamme Tattariina-tyynyjen käyttäjäkokemukset ovat olleet niin hyviä, ettei niitä oikein edes osaa yhdistää niinkin yksinkertaiseen tuotteeseen kuin akanatyyny. Akanatyynyn kerrotaan antaneen helpotusta niskan ja selän kipuiluun, kuorsaukseen, päänsärkyyn ja öiseen pään alueen hikoiluun. Tyynyjen käyttäjiltä saamamme palaute ilahduttaakin päivittäin.
Akanatyynyt ovat suomalaisille vielä suhteellisen tuntematon tuote. Suurin osa asiakkaistamme onkin heitä, joille akanatyyny on uusi tuttavuus ja tyynykokeilu. Joku tilaa yhden tyynyn uteliaisuudesta, toinen kiinnostuu luonnonmateriaaleista valmistetusta tyynystä ja kolmas arvostaa kierrätyskankaita. Pääosa asiakkaitamme vain kuitenkin yksinkertaisesti etsii hyvää tyynyä. Yhteistä heille on se, että moni tilaa sen ensimmäisen Tattariina-tyynynsä jälkeen Tattariina-tyynyn myös puolisolle, lapsille, isovanhemmille tai ystäville.
 
Akanatäytteinen tyyny toimii tehokkaana mutta silti iholle lempeänä viilennystyynynä. Akanatyynyn voi pakata suljettuun muovipussiin (suojaan kosteudelta ja tuoksuilta) päivän ajaksi pakastimeen. Illalla viileäksi jäähtynyt akanatyyny helpottaa oloa liian lämpimässä nukkumatilassa joko pään alla tai kehon viereen aseteltuna. Viilennetystä akanatyynystä voi saada apua myös päänsärkyyn, kuumiin aaltoihin, kuumeiseen oloon tai kehon muihin särkytiloihin. Tattariakana tyynyn täytteenä on täysin muokkautuvaa ja kimmoisaakin, mutta se ei painu kuten useat tyynymateriaalit. Akanoiden irtonainen rakenne tekee Tattariina-tyynyistä hengittävän. Siksi akanatyyny pysyy miellyttävän viileänä myös hellekausina. Asiakkaamme kertovat luonnonmateriaaleista valmistetun akanatyynyn hengittävyyden olleen avuksi ihottumiin, kuivaan päänahkaan ja akneen.
 
Entäpä jos akanatyyny ei tunnukaan omalta - tai parhaalta mahdolliselta vaihtoehdolta itselle. Omasta kokemuksesta ja asiakkaidemme kertomuksista yllättyneinä voimme antaa sen verran vinkkiä, että perheen lemmikit mitä luultavimmin ihastuvat akanatyynyyn. Muokkautuva akanatyyny on helppo asetella lemmikin koriin. Sitä voi käyttää sekä kissojen että pienten koirien makuualustana.
 
Akanatäytteinen tyyny palvelee noin 3-10 vuotta. Tattariina-tyynyjen täyte ei sisällä mitään muovi- eikä eläinperäisiä ainesosia. Tyynyjen täytemateriaali on täysin biohajoavaa. Käytöstä poistettavan akanatyynyn täyte tyhjennetään kompostiin tai biojätteeseen.
Käytössä akanat hioutuvat ja kiillottuvat, mikä tekeekin niistä mitä kauneimman katemateriaalin. Voit hyödyntää käytetyn akanatyynyn täytteen ruukkukasvien tai kasvimaan pintakatemateriaalina. Tattariakanaa lisätään multapinnan päälle noin 1-2 cm kerros. Tattariakana kestää päältä kastelun homehtumatta.
 
Tattari mielletään viljaksi, koska sitä käytetään viljakasvien tavoin jauhatettuna. Tattari ei kuitenkaan kuulu heinäkasveihin, kuten viljat yleensä, vaan tatarkasveihin. Se tunnetaankin parhaiten keliaakikkojen keskuudessa gluteenittomana "viljana". Tattariallergia on mahdollista, mutta hyvin harvinaista. Tattari on yksi ensimmäisistä, jollei ensimmäinen, Suomeen tuotu viljelykasvi noin 7000 vuotta sitten. Sen kasvatus kuitenkin lähes loppui siinä vaiheessa, kun keinolannoitteet mahdollistivat suuremmat sadot muista viljelykasveista. Viime aikoina tattarin viljely ja käyttö on kuitenkin ilahduttavasti lisääntynyt. Tattari on jo lähtökohtaisesti yksi maailman ekologisimpia viljelykasveja, eikä sitä ole geenimuunneltu. Tattari menestyy myös ravintoköyhillä mailla, joilla ei välttämättä voi kasvattaa muita viljeltäviä heinäkasveja. Tattarin kukintakausi on pitkä, joten se on arvokas mehikasvi pölyttäville hyönteisille.

 

Klarna Checkout
kauppiaan tiedot